MARYAM RAZAVI inspired by vilma.

*In Finnish

KUKA OLET?

  • Olen Vilma Uuttu, 23-vuotias jyväskyläläinen ja kotoisin Orimattilasta, mutta pohjimmiltani Karjalainen. Opiskelen vielä pari vuotta markkinointia Jyväskylän yliopistossa ja samalla pyöritän vastuullista streetwear-brändiä nimeltä JUSTUDIOS, jonka perustin 20-vuotiaana. Aloitin äskettäin myös luovien tekijöiden podcastin nimeltä Langat Löysällä ja lisäksi teen markkinointia toiminimiyrittäjänä muille yrityksille. Olen ollut yrittäjä siitä asti, kun täytin 18.

 

MITEN SINUSTA TULI SINÄ?

  • Molemmat vanhempani ovat yrittäjiä ja tekevät paljon käsillään, joten sain sieltä vahvan innostuksen molempiin. Perustin pihallemme ensin pahvilaatikosta ja sitten pienestä leikkimökistä karkkikaupan 10-vuotiaana, ja sen jälkeen tein pahvista varvastossuja. Sieltä kaikki lähti aikanaan!

  • Olen myös entinen kilpauimari, mikä muokkasi minua ihmisenä paljon. Lisäksi minua kiusattiin yläasteella, mikä on myös jättänyt omat arvet. Kaikki hyvät ja pahat kokemukseni ovat muovanneet minusta vahvatahtoisen (itsepäisen…), yritteliään, luovan ja erittäin herkän nuoren naisen.

 

LAPSUUDEN UNELMA-AMMATTISI?

  • Halusin olla eläinlääkäri ja pienenä minulla oli Vilman eläintenpelastustiimi, johon rekrytoin naapuruston lapsia mukaan.

 

MIKÄ INSPIROI SINUA?

  • Iso inspiraation lähde ovat ihmiset ympärilläni, jotka tekevät sitä, mitä rakastavat suurella intohimolla. Lisäksi (katu)kulttuuri ja monenlaiset luovat tekijät.

 

MIKÄ SINULLE ON ERITYISEN TÄRKEÄÄ TÄLLÄ HETKELLÄ?

  • Tasapaino, läsnäolo, läheiset ja hyvinvointi. Se, että saa tehdä sitä, mitä rakastaa. <3

 

MISTÄ AMMENNAT UUTTA TIETOA JA TAITOA TYÖHÖSI?

  • Hyödynnän paljon internetin ihmeellistä maailmaa ja sen tarjoamaa tietoa, mutta saan myös isältäni paljon erikoisia ideoita. Hän rakentaa moottoripyöriä ja kelloja, ja sieltä saa yllättävän paljon ideoita myös vaatteisiin. Koulustakin oppii aina välillä jotain. ;)

 

ONKO SINULLA MENTORIA?

  • Tietenkin vanhempani, mutta myös Iida Suutarla ja Karri Jalkanen ovat olleet isossa roolissa, kun olen tarvinnut apua ja tukea.

 

ESIKUVASI?

  • Mama <3 ja muut läheiset ihmiset, koska heillä on niin paljon hyviä piirteitä, joita ihailen.

 

PARASTA TYÖSSÄSI?

  • Uusien ihmisten tapaaminen ja itsensä toteuttaminen luovasti sekä vapaasti.

 

ENTÄ VAIKEINTA?

  • Tasapainon löytäminen arjen ja työn välillä sekä hinnoittelu.

 

MITEN KAIKESSA KIIREESSÄ JA HÄLINÄSSÄ PIDÄT ITSESTÄSI HUOLTA?

  • Pyrin pitämään omannäköistä arkea/rutiinia yllä, johon kuuluu urheilu, luonto ja syöminen terveellisesti. Lisäksi luen kirjoja, käyn terapiassa ja näen läheisiä.

 

MITÄ SANOISIT 18-VUOTIAALLE ITSELLESI NÄILLÄ TIEDOILLA, MITÄ SINULLA ELÄMÄSTÄ NYT ON?

  • Sinä riität. Luota itseesi sekä siihen, että kaikki järjestyy. <3

 

TULEVAISUUDEN SUUNNITELMASI?

  • Elän paljon hetkessä enkä yleensä suunnittele elämää liian pitkälle. Toivon, että intohimoni ja tekemiseni kantavat minut pitkälle. Uskon, että kun teet sitä, mitä rakastat ja seuraat intuitiotasi, oikeat ovet aukeavat ja elämä menee siihen suuntaan kuin on tarkoitettu. Jos jotain konkreettista voisin sanoa, niin valmistua koulusta ja hankkia pienen staffin. :3

 

LEMPIASIASI TÄLLÄ HETKELLÄ?

  • Uusi koti, kesä, läheiset ja uiminen. <3

 

INHOKKIASIASI?

  • Välinpitämättömät ihmiset ja pikamuoti.

 

LEMPITRENDISI?

  • Cowboy bootsit, isot bleiserit ja oversize everything! Ne ovat myös oman tyylini kulmakiviä.

 

KAMALIN TYYLIMOKASI?

  • Moniakin varmasti riippuen keltä kysyy, mutta en tiedä, onko mikään tyylimoka oikeasti moka, ne vievät sinut aina lähemmäksi oman tyylin löytämistä. Minusta myös tuntuu siltä, että nykyään eilisen moka voi olla seuraavan päivän trendi.

 

PARAS TYYLIKOKEILUSI?

  • Hmm, en osaa sanoa, mutta rakastan vaihdella hiusteni väriä/pituutta. Se tuo paljon vaihtelua ilmeeseen!

 

MITÄ ILMAN ET ARJESSA OSAAISI OLLA?

  • Hyvää ruokaa ja tietynlaista vapautta.

 

LEMPIKOSMETIIKKATUOTTEESI?

  • Lumenen luminous moisture matte -huulipuna sävyssä 102, joka menee täydellisesti omien huulien värin kanssa ja käytän sitä myös poskipunana. Täydellinen sävy ja koostumus!

 

KAUNEUSVINKKISI?

  • En ole iso kauneustietäjä (ystävät tietävät, että olen kaukana clean girl -estetiikasta), mutta ehkä: käytä aurinkorasvaa ja hymyile paljon! <3

 

LIFE MOTTO?

  • "Hyvää sisään ja pahaa ulos." Tämä on tatuoitu äitini käsialalla selkääni. Äiti käytti tätä hengitysharjoituksena, jos minulla oli paha mieli tai ahdisti. Mielestäni se toimii hyvin myös elämän mottona.

 

URAVINKKISI?

  • Luota omaan visioon ja itseesi. Kaikki tapahtuu aikanaan, kun seuraat sydäntäsi ja intohimoasi. On myös tärkeää, että et vertaile itseäsi tai omaa tekemistäsi muihin, kaikilla on oma matka ja aika. Ei haittaa, vaikka et vielä tietäisi, mitä haluat tai mikä on intohimosi. Kokeile rohkeasti kaikkea mikä kiinnostaa, niin löydät varmasti oman juttusi, kun aika on oikea. Sano usein kyllä, vaikka et olisi täysin varma, mitä oven takana on, sillä se voi johtaa odottamattomiin ja positiivisiin lopputuloksiin. Tärkeintä on nauttia matkasta ja jokaisesta pienestäkin voitosta sekä tutustua matkan aikana uusiin ihaniin ihmisiin. Viimeisenä vielä uskalla yrittää ja kokeilla ennen kuin tunnet olevasi täysin valmis – mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?

 

LEMPIBIISI?

  • Tämä on todella vaikea kysymys, koska se vaihtuu koko ajan ja riippuu tilanteesta, mutta tällä hetkellä oman listan kärjessä on "Kontrollii" – Sonia.

Previous
Previous

MIELI RY X JUSTUDIOS.

Next
Next

Introducing the JS Fam Playlist: Where Style Meets Sound .